Heli Kärki

FI-flag-w20 Heli Kärki on haminalainen tanssitaiteilija. Valmistuttuaan Leedsin yliopistosta Englannista 2005, hän on työskennellyt koreografina, tanssijana ja tanssinopettajana sekä Suomessa, Englannissa että Sveitsissä. Hän on toiminut koreografina useissa harrastajateatteriesityksissä, joista yksi voitti ensimmäisen palkinnon Ramppikuume 2007- tapahtumassa. Tämän lisäksi hän on koreografioinut nykytanssiteoksia ja tankotanssiesityksiä. Heli on osallistunut myös Jorma Uotisen johtamaan KUTSU2006-koreografiaprojektiin. Hän on esiintynyt omien koreografioidensa lisäksi muun muassa Estel Looslin (CHE), Sam Musgraven (UK), Stephen Musan (UK) ja Jorma Uotisen teoksissa. Tämän lisäksi hän on kuulunut Geneveläiseen kontakti-improvisaatio kollektiiviin, joka esiintyi Fete de la Musique- festivaalilla 2010. Vuonna 2012 Heli on ollut perustamassa Tampereelle Roskis-kollektiivia, jonka ensimmäinen teos, Taikakettu, on esitetty muun muassa Kedja-festivaalilla Klaipedassa, Liettuassa. Samaan aikaa Heli aloitti yhteistyön Noora Laaksosen kanssa tehden tanssielokuvan Arjen henki. Tällä hetkellä Heli toimii tanssitaiteilijana sekä Roskis-kollektiivissa että Boomtown Dancessa.

UK-flag-w20 Heli Kärki received a BA (Hons) Dance at the Leeds University, England, in 2005. After graduating she moved back to Finland and worked as a choreographer, dancer and a danceteacher. She has been a choreographer for several amateur theatre plays, one winning first price in Ramppikuume 2007. She has also been part of KUTSU 2006, choreography project led by Finnish choreographer Jorma Uotinen. Along with this she has performed as a dancer in her own choreographies and in pieces by Sam Musgrave, Heike Kuhlman, Stephen Musa, Jorma Uotinen, Estel Loosli among others. She also was part of contact improvisation collective, which performed “Dance Party” in Fete de la Musique, Geneva 2010. In 2012 she established Roskis collective with other freelancedanceartists and created Taikakettu. In 2013 Taikakettu was performed in Kedja-festival in Klaipeda, Lithuania. Heli is also collaborating with filmmaker and danceartist Noora Laaksonen, their last film being “Arjen henki” (2012).

Mainokset